Turun kaupungin verkkosivuille

Luokat 7, 8 ja 9

Yläkoulussa vierailujen ja Kulttuuripolun seurannan luonne hiukan muuttuu, koska luokanopettajan sijaan tulee aineenopettajia.  

Äidinkielen opettaja on keskeisessä asemassa, koska äidinkielen retkiä tulee yläkoulussa tehtäväksi vähintään 6: kolme kirjastokäyntiä, joista 9. luokan käynnillä kirjaston henkilökunta opettaa kirjastonkäyttöä ja tiedonhakua tai esittelee kirjoja.

Seitsemännellä luokalla tehdään retki Turun Tuomiokirkkoon.  Retken teemana on kulttuurihistoria ja kirkon yhteiskunnallinen vaikutus keskiajan Turussa.


Elokuvaretkiä tehdään yläkoulussa kaksi, joista ainakin 7. luokan retken suunnittelussa äidinkielen ja kuvataiteen opettajan on hyvä tehdä yhteistyötä. Teatterissa oppilaat käyvät yläkoulussa vähintään kerran 8. luokalla.

Myös kuvataiteen ja musiikin opettajien rooli on merkittävä - 7. luokka saattaa olla ainoa luokka, jonka aikana oppilas on musiikkiin tai kuvataiteeseen erikoistuneen opettajan ohjauksessa.

Kuvataiteen opatussuunnitelman mukaisesti tehdään yksi elokuvaretki 7. luokalla yhteistyössä äidinkielen kanssa, yksi retki Turun taidemuseoon ja yksi valinnainen kuvataideretki.  

Musiikin opettajan johdolla tehdään yksi konserttiretki joko Turun filharmonisen orkesterin konserttiin tai johonkin vaihtoehtoiseen konserttiin.


Historian puitteissa oppilaat tekevät kaksi retkeä.  Kahdeksannella mennään joko Käsityöläismuseoon, Turun maakuntamuseon kulttuurikävelylle, Vanhan Suurtorin Kulttuuripajaan tai Forum Marinumin tarjoamiin vaihtoehtoihin. 


kirjasto Kulttuuripolussa
kirjastokäynti 6. - 9 lk
Turun Tuomiokirkko
elokuva
teatteri

kahdeksannen luokan teatteriretki
Turun taidemuseo
Filharmoninen orkesterin konsertti Käsityöläismuseo
Turun maakuntamuseon
kulttuurikävely
Kulttuuripolku Turun maakuntamuseossa
Vanhan Suurtorin Kulttuuripaja
Forum Marinum

Kulttuuripolkua koskeviin kysymyksiin vastaavat ja palautetta vastaanottavat Kulttuuripolku-koordinaattori Jari Kuusento ja Kulttuuripolku-tiedottaja Leena Kulmala.

Kirjoita sähköpostiosoite itse, kiitos.

Sovi liekkilogon käytöstä Turku 2011 -hankkeen kanssa, www.turku2011.fi


Kirjoita osoite itse tietoturvasyistä, kiitos.